MSSA luottovalokuvaaja Eero Scherman

eero1

Nimi: Eero Scherman

Paikkakunta: Lappeenranta

 

 

 

Kuinka osallisena MSSA:ssa?

Suoranaisesti ei Eero ole MSSA järjestelyissä mukana. Ennemminkin tahtomattaan sekaantunut tapahtumaan. Harrastuksena valokuvaus ja jakaessaan valokuvia ajajien ihailtavaksi. On ajojen jälkeen, ajajien keskuudessa ruvettu odottamaan linkkiä Eeron kotisivuille.

Vuodesta 2010- on saatu nauttia Eeron kuva-albumeista.

Eeron vapaa sana

 

eero2Järven rannalla pienen ikäni viettäneenä veri on aina vetänyt vesille. Nykyisellä veneellä ei ole asiaa osallistua ajoihin, kun kalaveneen kulku pysähtyy 35 solmussa. Vauhtiveneilyyn on sen verran innostusta, että on muutettu painopistettä, kokeiltu eri potkureita ja konetta nostettu mutta voima loppuu kesken. Uistelutunteja on viime vuosina kertynyt reilut sata, muu veneily siihen päälle eteläisen Saimaan alueella.

 

Vajaat kymmenen vuotta on tullut kierreltyä kameran kanssa erilaisia tapahtumia, joissa on jokin kovaääninen menopeli pääosassa.  Kalustona tällä hetkellä on runkoina Canon 1Ds MK III ja 7D. Linsseinä: EF 17-40 F4, EF 135 F2, EF 200 2.8 II, EF 300 F4 IS, Sigma 50 F1.4. Kuvittelin, että moottoriurheilua voisi harrastaa edullisesti valokuvaamalla…

eero3

Monen vuoden MSSA kuuluu ehdottomasti kaikista tapahtumista TOP 10-listalle. Hienoja veneitä upeissa maisemissa ja useimmiten kesän parhailla ilmoilla; ei siitä paljoa tapahtuma voi parantua!

 

T: Eero

Linkki Eeron Kuvasivuille:
http://coronet.kuvat.fi/kuvat/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

2007-2018