-“Suomessa ja Saimaalla pitkät perinteet, joita vaalia”-
Omalta osaltani nuorena poikana hieman tuotakin lajia tuli harrasteltua isompien veljesteni innostamana. Oppi-isänä mm. Tuunasen Pate, Holttisen Onni ja myöhemmin tietty Hartikan Joppe, ja naapurikylän Tantun Hessu. Mutta ittehän kaikki piti trial and error metodilla silloinkin tehdä.
Rakenneltiin tietty omia veneitä, vesimäkärää ekaks ja sitten jyrkkä V-pohjasta ”vaneripiikkiä” – mutta kun eihän ne oikein toimineet, niin siirryttiin kuttaperkka-veneisiin.
Veljmies Kimmo osti kesätienestirahoillaan Finnsport 420 ja siihen Mercury 50 ja kupattua huiskaa alle. Ei kulkenu tarpeeks. Mutta kun ei köyhillä pojilla liikaa rahaa koskaan ollut, niin periaate oli se, ettei tehoa lisätty, vaan yritettiin etsiä vauhtia trimmaamalla, lisäkierroksilla, pohja/kansirakenteella jne. Taisi velimies olla joskus 70 –luvun alkuvuosina Suur-Saimaan ajoissakin Zanzaralla ja 55 crescentillä D-luokassa.
Rataa ajettiin SD-luokassa Freedomilla ja SSS-cressulla ja kun sekään ei miellyttäny, niin Kimmo osti SE-luokan catin . Hieman iso rohjo SD-luokkaan, mutta kyllä se just sen 55 solmua kulki Cresentillä…Taisi se jonkun SM-kisan voittaakin. Kerran vaan kaatu kunnolla…
Sitten puuhasteltiin B-luokan matkakisoja Toukolan O-P:n kanssa muutama vuosi Harikan Jopen vanhalla kalustolla. Hauskaa oli…
No sitten Schuwalovin Pepen ja Pekan & Hapin kanssa rakenneltiin ns.”Eläin” (Pepecat) siis lapsille kesäleluksi…tai näin kerrottiin vaimoille. Ja eikun ajoon. Näitä on ehkä vielä muutama elossa Saimaalla?
Ystävällisin terveisin
Ismo Marttinen / Taipalsaari