Panun Historic Classikko
Osallistumiset:
2010
2009
Kartturiksi valikoitui naapuri, joka innostui lajista kovin. Ja päätti ostaa oman Argon. Toki kahta Merkku-miestä ei samaan kylään mahdu, joten naapurista tuli “OMC-mies”.
2008
Kalusto:
Argo 17 (välipohjaton kilpamalli)
&
Mercury XS850
Tarina Panun veneilystä:
Nämä vesistöjen “hävittäjät” alkoivat kiinnostaa heti sinä päivänä kun niitä ensi kerran näin 70-luvun alkuvuosina. Pakko, Isä-parka, oli tietysti päästä myös katsomaan miten noita maailman nopeimpia tarunhohtoiserlla nimellä varustettuja veneitä tehtiin Tampereen Pispalassa, Argohan oli mytologian mukaan laiva joka pystyi puhumaan,ennustamaan ja Odysseian mukaan ensimmäinen laiva joka selvisi vahingoittumatta Skyllan ja Kharybdiin ohi.
Perälaudassa ainoa oikea suosikkini on tietysti 70-luvun musta moottori ja nelipyttyinen 85heppainen on kunnostettu myös maalaamalla jopa uudet “tarrat” kylkeen.Ohjaus tietysti vaijerilla tekemäni pitkän rosterilevyn päästä, kaasupoljin mallia “kyläseppä” mustekalapalautuksella eikä tietenkään sähkö-hissiä vanhaan malliin.
Argon,ilman välipohjaa, olen Imatralta joskus hakenut ja maalannut.Kaikki nämä “vauhtitemput” imastiin jo sillon murrosikäisenä 70-luvun alkupuolella matkavenekisoja katsellessa, olinhan hankkinut kiskalenterin moottoriveneliitosta ja pakottanut muun perheen mukaan kesäretkelle.
Kaksi eri kartanlukijaa olen saanut ympäripuhuttua Muistojen Suur-Saimaan ajoihin mukaan mutta eivät ole “innostuneet” enää , yksin on saanu ajella. Vaimoakin olen “tietysti”ensin aina kysynyt mukaan , mutta onhan se melkoista laukkaa ratsastajallekin.
-Panu Pietikäinen
Kaikki videot ja materiaali on tervetullutta!
Voihan ton videon laittaa Panun Argo17-sivulle pyöriin :