Ilmoittautumiset käynnistellään vasta Toukokuun aikoihin.
Mutta järjestelyhenkilöitä kaivataan.
Parhaillaan MSSA 2016 tapahtuman järjestelyissä on yksi aktiivinen, sekä pari kotisivuja tukevaa henkilöä. Joten lisää innokkaita tarvitaan väkisin. palaute@mssa.fi voi olla yhteydessä, mikäli tuntee että omasta panoksesta voisi olla hyötyä tapahtuman järjestelyihin.
Kuten sivuilta löytyy…
“Hitaiden” ja Nopeiden ryhmien ajajia on esitelty jo viime keväänä. Esillä olevia löytyy etusivun yläpalkin “Ajoissa olleita” painikkeen alta.
Mikäli kiinnostaa esitellä omaa MSSA historiaa ja kalustoaan, niin laittakaahan viestiä vauhtiveneily@gmail.com
Nyt on ajoista jo pariviikkoa mennyt. Hiljalleen alkaa järjestäjät rauhoittua ja olisi vuorossa jälkipyykin aika.
Videomateriaalia
Jani Rautiainen
Kuten moni huomasi, oli ajojen aikana kopterikuvaaja mukana menoissa. Mutta tarkoituksemme olisi rakenta MSSA-youtube kanavalle kooste ajoista.
Mikäli mukana ollut omia kameroita ja otoksista löytyy hyviä pätkiä. Leikelkäähän valmiiksi tai parasta jos löytyy omasta takaa web-palvelua, josta vidon voisi ladata. Olisi hienoa saada mahdollisimman monesta eri kuvakulmasta tuotosta koosteeseen!
Viskokaa linkkejä vauhtiveneily@gmail.com osoitteeseen. Ja koitetaan parhaillaan keksiä mikä olisi palvelu, jonne porukka voisi ladata videoitaan. Ja saisimme editointiporukan kanssa näppärästä ladattua taas jatkokäyttöön. (ideoita ja valmiita ehdotuksia otetaan vastaan. Me osaadaan vähän veneillä, pikkasen järjestää venetapahtumia, mutta nää aateekoo-laitteet ei oikein lämmitä sydäntä)
Videota koitetaan saada tulemaan ennen ensilumia….
Ajoissa mukana olleita
Kotisivuilta löytyy osio ” Ajoissa olleita”. Joten mikäli tahtoo omaa kalustoaan sinne esille. Postia vaan vauhtiveneily@gmail.com
(otsikkoon: “MSSA ajoissa olleita” ja koittakaa saada yhteen postiin kaikki tarvittava, menee muuten verkkonarut ropelliin, kun posteja alkaa tulvia)
Katsokaa vähän mitä muutkin kirjoittanut ja kuvan / kuvien kanssa viestiä.
(Päivitellään hiljakseen syksyn aikaan…)
MSSA 2015 tapahtumassa oli ennätysmäärä veneitä ja todellakin toivomme, että muistaisimme myös suojelukohdettamme Saimaannorppaa.
Ajojen periaate on ollut alusta alkaen tarjota sponsorituloilla kaikille venekunnille ilmaistapahtuma. Samalla on ollut myös tavoite suunnata kaikki jäljelle jääneet varat lyhentämättömänä Norpan suojelutyöhön.
Venekuntien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, kuten kustannuksetkin tapahtuman järjestämisen osalta. Emme ole muutamaan vuoteen saaneet Norpan suojelutyöhön haluamaamme summaa kasaan.
Talkoohenkeä kaivataan
Kiitosta tapahtuman järjestämisestä on satanut joka suunnalta. Se on erittäin palkitsevaa tämän onnistuneen tapahtuman jälkeen. Mutta parhaan kiitoksen pystytte tarjoamaan osallistumalla WWF:n MSSA-keräykseen Saimaannorpan suojelutyöhön. Venekuntien määrän huomioiden ei tuon 500€ tavoitteen saavuttaminen pitäisi olla isokaan sijoitus.
Kiitos jo etukäteen ja toivottavasti ensivuonna saamme lupia anoessa osoittaa, että tapahtumamme saa myös hyvääkin aikaan.
MSSA 2015 videota ei julkaista ennen kuin 500€ on täynnä!
Kopterikuvakulmassa on muuten hienoa pätkää!!!
Lähtöön liittyvät järjestelyt käydään läpi vielä PAKOLLISESSA ohjaajakokouksessa 11.7 klo 11:30 alkaen.
Jos sinulla on kysymyksiä mihin et löydä mielestäsi vastauksia julkaistusta materiaalista tai muuten sinulla on kommentteja ennen ohjaajakokousta, laita meille viestiä: